Heippa!
Tuli mieleen ajatuksia shoppailusta ja sen syistä. Ollessani yläasteella noin 17 vuotta sitten, shoppailu ei ollut ollenkaan niin tärkeässä roolissa, kuin aikuisiällä. Syy siihen oli tietenkin raha, vaikka olisin uutta aina halunnutkin. Oman rahan saamisen jälkeen olen shoppaillut melko kevyin perustein, ja vasta viime vuosina alkanut todella pohtimaan ja kyseenalaistamaan hankintoja.
Olen mukavuudenhaluinen esteetikko, ja tykkään uusista vaatteista. Vaikka olenkin aina tuntenut jonkinlaista syyllisyyttä shoppailusta, oon varmasti tehnyt sitä keskivertoa enemmän. Vuonna 2020 suomalaiset käyttivät keskimäärin vaatteisiin ja jalkineisiin vuodessa 879€. En ole koskaan laskenut omaa kulutustani, mutta tiedän ilmankin että se ylittyy reilusti.
Kun näen kivan tuotteen, minulle tulee heti tunne, että se tekisi minut onnellisemmaksi ja olon hyväksi, ja sitten kaikki olisi paremmin, ja olisin täysin tyytyväinen itseeni. Vaikka tuo ei ole totta. Tuollaisia tunteita voi saada muutenkin, ja olisi hyvä jos onnellisuus tulisi jostakin muusta, kuin materiasta. (Osaan kyllä tulla onnelliseksi kahvikupillisestakin).
Some ja mainostaminen luovat sellaisia mielikuvia, mitä tulee samalla omaksuttua itseen. Että ihminen on jotenkin parempi, kun sillä on päällä Pradaa ja Louis Vuitton. Tai Suomessa Marimekon Gratha ja Canada Goosen untuvatakki.
Olen sellainen kaikki heti mulle tyyppi, ja siksi oon myös shoppaillut monesti ilman harkintaa. Itsellä on auttanut ja pakottanut harkitsemaan muutaman vuoden takainen päätös, että en osta mitään, mitä en pysty maksamaan käyttörahoilla heti pois. Ennen ostin osamaksuilla vaatteita, mikä on maailman typerintä, ei enää. Se on ollut hyvä päätös, ja rahaa on säästynyt paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti